Suomalainen ei osaa palvella

 

Suomalainen ei osaa palvella

Etelä-Saimaa uutisoi tänään, että yhä useampi suomalainen äänestää jaloillaan saadessaan huonoa asiakaspalvelua.

Legendaarinen toteamus ”emme ole palvelukansaa” elää yhä. Se pitää suurelta osin paikkansa. Yritysten asiakaspalvelu on pääsääntöisesti vähintäänkin laimeaa.

Muistan järkytykseni, kun palasin Amerikan-lomamatkalta Suomeen. Kolmessa viikossa ehtii tottua hyvään palveluun. Se oli ensimmäinen aamuni Suomessa. Kävin ostamassa nopeasti jotakin aamiaista ABC:ltä. Huomasin, että kassalla oli uusia lähimaksamiseen tarkoitettuja maksupäätteitä, joten päätin kokeilla, miten tekniikka toimii.

Se ei toiminut. Kassaneiti vain totesi, että ”se ei toimi”. Amerikassa olisin saanut pienet pahoittelut tai ainakin lyhyen selityksen. Mutta ”se ei toimi”? Kiitos tiedosta. Olisin voinut tyytyä lauseeseen: ”Se ei valitettavasti toimi tällä hetkellä.”

Okei, ei Amerikassakaan kaikkialla hyvää palvelua saa. Mutta pääasiassa amerikkalainen asiakaspalvelu on kohteliasta ja avuliasta.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että suomalainen osaa palvella. Se on vain koulutus- ja asennekysymys, koska suomessa on yrityksiä, joista saa hyvää palvelua.

Mutta ongelma on mielestäni ollut se, että suomalainen ei osaa vaatia hyvää asiakaspalvelua. Hienoa, että se on muuttumassa.